Paljonko maksat YEL-vakuutusta jatkossa?

Yrittäjän eläkelaki uudistui 1.1.2023. Uudistus vaikuttaa YEL-työtulosi laskemisperusteisiin ja voi mahdollisesti vaikuttaa YEL-vakuutusmaksusi määrään. Eläkelaitosten on tarkistettava muutaman seuraavan vuoden aikana kaikkien asiakkainaan olevien yrittäjäeläkevakuutettujen työtulo. Tarkistukset aloitetaan niistä asiakkaista, joiden työtulo on alhaisin ja työtuloon ei ole tehty tarkistusta…

Lue lisää

Kustannustuen toinen hakukierros on menossa

COVID-19-pandemian hankaloittaessa edelleen syksyllä 2020 yritysten toimintaedellytyksiä, on hallitus päättänyt avata toisen hakukierroksen kustannustuen hakemiseksi. Kustannustukea myönnetään tietyillä erityisesti vaikeuksissa olevilla toimialoilla toimiville yrityksille, mikäli niiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi ja niillä on vaikeasti sopeutettavia kuluja. Kustannustuen toinen hakukierros kestää…

Lue lisää

Brexitin vaikutukset yrityksille

Britannia erosi EU:sta tammikuussa 2020. Vuoden 2020 loppuun asti oli siirtymäkausi, jolloin EU:n ja Britannian suhde jatkui olemassa olleilla säännöillä, eikä ero vaikuttanut esimerkiksi kauppaan ja kansalaisten liikkumiseen. Joulukuussa tulevaa suhdetta koskevat neuvottelut saatiin päätökseen ja sopimukset ovat nyt allekirjoitettavana…

Lue lisää
Back To Top